Kaikki kirjoittajan Teija artikkelit

Talkoot 27.4. 2013

Porukka

LINTUTORNI ON PURETTU JA PAIKKA ON NYT YKSITYISKÄYTÖSSÄ.

Viisitoista yhdistysläistä ja aktiivista lintuharrastajaa kokoontui
lauantaipäivänä 27.4. talkoisiin lintutornille .
Lintutorni ja reitti sinne kaipasi jälleen kohennusta. Työntouhu
aloitettiin toki ensin lintuja tarkkailemalla tornille johtavan polun
alkupäässä. Kaukoputkilla ja kiikareilla nähtiin muun muassa
isolepinkäinen ja kuovi. Mustavalkoinen vilahdus sai koko joukon
haaveilemaan kattohaikarahavainnosta. Samaan aikaan kiikaroi
Kaj Genberg aikuisopiston opiskelijoiden kanssa itse tornilla,
jonne joukkomme siirtyi eväiden kanssa. Varsinainen työ
aloitettiin siis kahvipaussin ja pullatankkauksen jälkeen.  Jatka lukemista Talkoot 27.4. 2013

Pöllöretki 2.4. 2013

Kemiönsaaren luonto ry järjesti jo perinteeksi muodostuneen
pöllöretken tiistaina 2.4. Oppaana toimi vanhaan tuttuun tapaan
Kaj Genberg. Lähtö tapahtui Taalitehtaan torilta ja matka jatkui
Södelångvikin kautta Kasnäsin suuntaan aina Kaxskälaan asti.
Pöllöjä ei päästy kuulemaan, mutta upea kirkas tähtitaivas teki
moneen osallistujaan vaikutuksen. Muutama lintulaji sentään
havaittiin: Lövön sillan luona sulassa vedessä uiskenteli
kyhmyjoutsenpari, mustarastas suhahti päidemme yli ja jostakin
kuului telkän siipien viuhunaa. Osallistujia retkellä oli yli 20.

Turun hallinto-oikeus on todennut päätöksessään 13.9. 2011 Kemiönsaaren kunnan Kärran asemakaavamuutoksen itäisemmän alueen osalta lainvastaiseksi

”Hallinto-oikeus katsoo todettujen liito-oravasta tehtyjen havaintojen osoittavan, että alueella on mahdollisesti lajin lisääntymis- ja levähdys- paikka tai -paikkoja. Koska selvitykset tältä
osin eivät ole riittäviä, kunnanvaltuuston kaavamuutoksen hyväksymispäätös on itäisemmän asemakaavamuutosalueen osalta lainvastainen.” Asemakaavasta valittivat Kemiönsaaren
Luonto ry., Kurt Stoor ja Varsinais-Suomen Ely-keskus.

Vuoden 2011 ympäristötekopalkinto Westersin puutarhalle

Kemiönsaaren luonto ry palkitsi Westersin puutarhan ja sen johtohahmon Gunilla Törnroosin vuoden 2011 ympäristötekopalkinnolla 13.6. 2012.

Törnroos palkittiin pitkäaikaisesta työstä luomutuotannon parissa ja ekologisen elämäntavan edistämisestä saarella. Westersin ainutlaatuisella puutarhalla Kiilassa yhdistyvät saaristolaisjuuret, kulttuurielämä ja luomutuotanto.

Kunniakirja-Gunilla

Kemiönsaaren luonto ry:n puheenjohtaja Salla-Riikka Vesterlund piti pienen luovutuspuheen, jossa hän tähdensi luomutuotantoon liittyviä uusimpia tieteellisiä tutkimustuloksia, jotka ovat kiistattomat. Luonnonmukaisin keinoin tuotettu ruoka on niin ympäristön kuin terveydenkin kannalta hyvä valinta.

Kohotimme yhdessä Gunillalle lasit kuohuvaa, ja saimme kuulla hänen ajatuksiaan luomuun päätymisestä.

Gunilla opiskeli luonnonmukaista tuotantoa 90-luvun alkupuolella, jolloin hänelle selvisi, että viljely on järjestettävissä ilman karjan kasvatusta, eli täysin kasvin- ja ravinnekiertoon nojautuen. Kiilan kylän sijaitessa pohjavesialueella valinta ympäristöä vähän kuormittavasta ratkaisusta oli ilmeinen.

Puutarha on vuosien myötä muotoutunut kokonaisvaltaiseksi elämysten tyyssijaksi, jossa kävijöitä kiinnostaa luomumenetelmien lisäksi estetiikka. Lapset opiskelevat puutarhan toimintaa omassa puutarhakoulussa, pienoispuutarhassa.

Teksti & kuvat: Petra Nyqvist

Westers